Joitakin vuosia sitten Yhdysvalloissa tehtiin tutkimus, johon osallistui tutkijoita Harvardin lääketieteellisestä tiedekunnasta, Bostonin yliopistosta, Dana-Farber syöpätutkimuslaitoksesta sekä Massachussetsin sairaalasta. Tämä tutkimus pyrki kartoittamaan sitä, miten meikatut kasvot yleisesti nähdään. Koeasetelman osallistujat saivat arvioida erilaisin adjektiivein kolmea eri meikkaustyyliä, jotka oli meikattu samoille kasvoille. Ensimmäinen tyyli oli täysin vailla meikkiä. Toinen tyyli oli siististi meikattu asiallinen tyyli, kun taas kolmas versio oli vahvasti meikattu tyyli, joka nimettiin “glamoröösiksi”. Aikaisemmat tutkimukset ovat jo osoittaneet, että kauniita ihmisiä suositaan monissa tilanteissa. Kauniin ihmisen ajatellaan olevan älykäämpi, kyvykkäämpi ja kai
kin puolin muita parempi yksilö. Tämä kävi ilmi myös kosmetiikkatutkimuksessa. Niiden, joilla oli meikkiä, arvioitiin olevan pätevämpiä ja kyvykkäämpiä kuin niiden, joilla ei ollut lainkaan meikkiä. Toisin sanoen niissä kuvissa, joissa ihmisellä oli meikkiä, hän vaikutti pätevämmältä, kuin niissä, joissa hänellä ei sitä ollut. Sama tutkimus kuitenkin myös osoitti, että jos meikkiä on liikaa, kuten glamoröösiksi nimetyssä kolmannessa versiossa, henkilöiden arvioitiin olevan epäluotettavampia kuin hillitysti meikatuilla kasvoilla.
Nämä tulokset ovat yhteneviä toisen tutkimuksen kanssa, jossa tutkittiin, miksi meikkiä ylipäänsä käytetään. Pääsyyksi paljastui tarve “vietellä” tai “naamioitua”. Tutkimuksessa tultiin siihen tulokseen, että epävarmemmat persoonallisuudet käyttävät meikkiä naamioituakseen, kun taas itsevarmat käyttävät meikkiä viettelyyn.