Kosmetikkateollisuus

Kun Euroopan unionin tilastotieteellinen keskus vuonna 2007 arvioi kosmetiikan maailmanlaajuisen kaupan arvon olevan 170 miljardia dollaria, vuonna 2019 Business Insider uutisoi kosmetiikkateollisuuden olevan 532 miljardin dollarin arvoinen bisnes. Kosmetiikkateollisuus on siis kasvanut aivan jättimäisiin mittasuhteisiin ja sen liiketoimintamallit ovat myös internetin myötä muuttuneet.

Kosmetiikkateollisuutta on perinteisesti hallinnut pieni määrä ylikansallisia yrityksiä, joiden juuret ulottuvat sadan vuoden taakse. Suurimmat kosmetiikka- ja hygieniatuotteita valmistavat yritykset ovat Procter & Gamble, Johnson & Johnson, Unilever, L’Oreal, sekä Estee Lauder. Näillä yrityksillä on useampia brändejä, jotka ovat saattaneet aloittaa tiensä itsenäisinä yrityksinä, mutta nämä jätit ovat sittemmin ostaneet pienemmät yritykset. Esimerkiksi ranskalainen L’Oreal, jonka alkuperäinen perustaja aikoinaan patentoi esimerkiksi deodorantin, omistaa päivittäiskaupoista tunnetun nimeään kantavan merkin L’Oreal Parisin, mutta myös sellaisia brändejä, jotka kuluttaja saattaa mieltää tämän brändin kilpailijaksi, mutta ovat kilpailijoita emoyhtiön kannalta vain näennäisesti. L’Orealin omistama brändi on myös muun muassa Maybelline, jonka ranskalainen yritys osti vuonna 1995. Myös uudemmista brändeistä L’Oreal on vuonna 2014 ostanut joitakin vuosia sitten Suomeenkin rantautuneen NYX kosmetiikkasarjan, jonka leviämisestä Pohjolan perukoille varmaankin tulee kiittää juuri tuota yhtiökauppaa. Niin ikään L’Orealin omistama, samoista kuluttajista näennäisesti kilpaileva brändi on myös Garnier, joka keskittyy värikosmetiikkaa enemmän hygieniatuotteisiin ja ihonhoitotuotteisiin.

Eri käyttäjäkunnalle, tässä tapauksessa hieman varakkaammille pari-kolmikymppisille suunnattuja, L’Orealin omistamia brändejä ovat muun muassa kulttimaineen saavuttanut Urban Decay sekä laboratorioimagolla varustettu Kiehl’s. Myös oikeasta apteekista ostettavat ranskalaiset ikisuosikit Vichy ja La Roche-Posay ovat L’Orealin tytäryhtiöitä. L’Orealin katalogista löytyy myös perinteisesti tavaratalojen pohjakerrosten kunniapaikoilta löytyviä meikkibrändejä. Mukana on sellaisia rahakkaammalle ja iäkkäämmälle väestölle suunnattuja laatumerkkejä kuin Lancome, jolla itsessään on useita eri käyttäjäkunnille suunnattuja alalinjoja. Aikaisemmin itsenäinen ja oman mielenkiintoisen historiansa omaava Helena Rubinsteinkin on nykyään tytäryhtiön asemassa, kuten myös Giorgio Armanin ja Yves Saint Laurentin kosmetiikkajaostot. Kun vuonna 2013 L’Orealin tuotot olivat noin 23 miljardia euroa, neljä vuotta myöhemmin vuonna 2017 tuotot olivat jo 26 miljardia euroa. Kosmetiikka on edelleen jatkuvasti kasvava bisnes, ja koska L’Oreal on osakeyhtiö, kannattaa ehkä harkita sen osakkeisiin sijoittamista.

Ranskalainen Estee Lauder on yksi johtavista kosmetiikkajäteistä, ja sen historia kietoutuu kosmetiikka-alan kasvuun. Estee Lauder on kilpailijoitaan hieman nuorempi, ja se on perustettu vasta 1940-luvulla. Estee Lauderin kasvu alkoi tavaratalojen yleistymisen aikakaudella, ja se perusti jo 1960-luvun lopulla allergiatestaukseen ja hypoallergisoivien aineiden välttelyyn perustuvan ihohoitotuotesarja Cliniquen, joka jo 70-luvulla sai erillisen, miehille suunnatun ihonhoitotuotelinjansa. Muita yrityksiä voimakkaasti kasvanut Estee Lauder alkoi L’Orealin tavoin ostaa 1990-luvulla, jolloin maailma muuttui muutenkin globaalimpaan suuntaan. Mielenkiintoista kyllä, Estee Lauderin epätavanomainen maailmanvalloitus oli alkanut jo 1980-luvulla, kun tuotesarja pääsi silloisen Neuvostoliiton markkinoille. Vuonna 1994 Estee Lauder osti MAC- brändin ja vuonna 1998 Bobbi Brown -yrityksen. 90-luvun hankintoja olivat myös äärimmilleen viedystä ylellisyydestään tunnettu ihonhoitosarja La Mer, sekä Amerikassa tunnettu Aveda. Ehkä tunnet Briteissä suositun kosmetiikkayrityksen nimeltä Smashbox? Estee Lauder osti sen vuonna 2010. Estee Lauder omistaa myös useiden enemmänkin muotimaailmasta tunnettujen brändien kosmetiikkajaostot, joista yksi on Tom Fordin kosmetiikkakokoelma.