Jos huulipuna on ikonisin meikkituote, tulee ripsiväri eli maskara hyvänä kakkosena. Maskara herättää edelleenkin mielikuvia Hollywoodin 20- ja 30-lukujen vampeista, joiden tummat silmät kätkevät mysteereitä ja salaisuuksia. Sana maskara saattaa tulla espanjan kielen sanasta mascara, joka tarkoittaa samanaikaisesti sekä naamiota että tahraa, mutta hepreankielinen sana mesakrot, jonka yksikkömuoto muistuttaa vielä läheisemmin sanaa maskara, löytyy jo Raamatun kirjasta, jossa Jesaja kuvailee keimaillen katselevia silmiä. Maskaralla on siis pitkä historia takanaan.
Maskara on ollut niin vastustamatonta, että jopa kaiken kieltävästä kullttuuristaan tunnetut viktoriaaniset englantilaiset ovat kotona sekoitelleet omia ripsivärejään. Ensimmäinen kaupallinen ripsiväri tuli markkinoille vasta 1900-luvun alussa, kun mies nimeltä 
Eugene Rimmel alkoi myydä vaseliinipohjaista maskaraansa. Maybellinenkään rooli ei kosmetiikan historiallisissa aikakirjoissa ole mitätön, sillä se toi ensimmäisenä Amerikan markkinoille suurin piirtein samoihin aikoihin Rimmelin kanssa ripsivärilevyn, ja sen myöhemmin kehittämä klassinen pinkki-vihreä ripsiväri on edelleen maailman myydyin.
Nykyisen kaltainen ripsiväri eli maskara, joka on voidemaisessa muodossa harjalla varustetussa tuubissa, eikä enää aiemmin käytössä ollut itsesekoitettava “kakku”, tuli kuitenkin markkinoille vasta toisen maailmansodan jälkeen 50-luvulla. Nyt asialla oli Helena Rubinstein, jonka ponnistelujen ansiota amerikkalainen yleisö hyväksyi maskaran läpikotaisin kunnialliseksi tuotteeksi. Maskaroiden kestävyys ja muut ominaisuudet ovat kehittyneet aikojen saatossa, ja nykyään se mielletään arkimeikiksi, joka kuuluu työssäkäyvän naisen perusarsenaaliin.